tiistai 20. marraskuuta 2012

Ensimmäinen päivitys ensimmäiseen blogiini!

Sydämmellisesti tervetuloa lukemaan blogiani, toivon todella että viihdyt sitä lukiessasi! Tämä blogi on ollut minulla jo pitkään haaveena ja se on ensimmäinen tekemäni blogi. Toivon siis että olet lukijana kärsivällinen.

"Blogini on ehkä parhaimmillaan pieniä tai joillekkin suuria löytöjä omaan harjoitteluun"

Näin alussa minun pitäisi varmaankin kertoa tarkemmin kohderyhmästäni ja mitä asioita olen aikonut käsitellä blogissani. Aloitetaan ensimmäisenä kohderyhmästäni. Niin kuin sivujenkin teema kertoo, olen vahva naturaalikehonrakennuksen kannattaja ja siitä en tingi. Mömmöistä ei puhuta ja ne eivät liity harjoitteluuni. Kohderyhmääni kuuluvat kaikki kehonrakennuksesta, voimailulajeista ja fitness urheilusta kiinnostuneet. Puhun omien harjoituksieni lisäksi treenaamisesta, palautumisesta (johon kuuluu lihashuolto) ja ravinnosta yleisellä tasolla. Tavoitteenani on herättää lukijassa mielipiteitä ja kriittisyyttä omassa harjoittelussa. Huomataan kuitenkin että tarkoituksenani on tuoda vahvasti oma näkökulmani harjoittelusta esiin, enkä ole opettamassa ihmisiä treenaamaan "parhaalla" tavalla. Blogini on ehkä parhaimmillaan pieniä tai joillekkin suuria löytöjä omaan harjoitteluun.

Ei muuta kuin vielä kerran tervetuloa vaan. Live long, stay strong!!!! ;)